Sivut

torstai 7. heinäkuuta 2016

Matemaattinen 6 munan sokerikakkupohja

Edelliseen naked cake -kakkuun kokeilin laskea aineita matemaattisesti kananmunien painosta. Kakku onnistui ihan ok, mitä nyt vähän lässähti keskeltä uunista ottamisen jälkeen. Sunnuntain ristiäiset lähestyvät, joten oli aika testata kaava uudelleen. Lisäksi samalla tuli testattua, estääkö 30 cm:n korkeudelta kakun pudottaminen mahdollisen lässähtämisen.


Sokerikakkupohja, 6 munan  

345 g kananmunia
241 g sokeria
2 maustemitallista vaniljasokeria
169 g vehnäjauhoja
72 g perunajauhoja
vajaa ½ tl leivinjauhetta 

VUOAN VOITELUUN
vuokasprayta
korppujauhoja



• Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokerit vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. 
• Yhdistä jauhot siivilän läpi massaan varovasti sekoittaen. Itse olen sekoittanut jauhot käsin massaan ja lopuksi leipurinlastalla pohjaa myöten.
• Kaada valmis massa voideltuun ja korppujauhotettuun 3 l:n kakkuvuokaan. 
• Paista uunissa 165 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kypsyys esimerkiksi hammastikulla! 
 • Otettuasi kakku uunista, pudota se n. 30 cm:n korkeudelta pöydälle. 
• Anna jäähtyä vuoassa noin 5 minuuttia, jonka jälkeen kumoa kakku ritilän päälle jäähtymään kokonaan.  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti