Sivut

perjantai 7. joulukuuta 2012

Kilpailutyö

Taas on aika piparkakkutalojen! Kaavoja tuli piirrettyä ja leikattua eilen illalla ja tänään sitten aamupäivällä rupesin hommiin. Kesken kaiken piti lähteä kauppaan hakemaan lisää tikkareita ikkunoita varten ja jotenkin se tekeminen venyi iltaan asti. Leipominen, paisto, koristelu ja tietysti kasaus vievät yllättävästi aikaa. Ja olihan tämä talo aika isokin. Seuraavaksi kokeillaan sitten sitä kirkkoa! :)



Valoa tulee sisältä nyt niin kovasti, ettei ikkunoiden väri oikein näy, mutta ajatus on tärkein.

Tässä talo kuvattu edestä, josta näkyy kuisti hyvin. Ovi jätetty hieman rakosilleen, että sisältä loistava valo näkyy hyvin. Lumiukot talon edustalla. Pieniä jäniksiäkin oli, mutta ehtivät kai pomppia pois kameran lähestyessä :'P


Ja tuosta otsikosta jos jotain voi päätellä niin osallistuin tällä talolla Sunnuntain piparkakkutalo kisaan. Kunhan ehtivät vain kuvan hyväksyä niin sitten pääsee äänestämään. Muistakaa tekin äänestää kauneinta taloa täällä! Esimerkiksi tätä kyseistä taloa :)

2 kommenttia:

  1. Jiih! On kyllä upea talo!! Kävinpä heittämässä sulle täydet tähdet tähtitaivaalta. :)
    Kävipä tuuri, että tein itsekin ihka ensimmäisen oman tönön viikko sitten , joten päätin myös ottaa osaa tuohon kisaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tähdistä! :) Oon vähän jäänyt koukkuun tuohon piparkakkutalojen tekoon, tuo oli vissiin jo viides tekele :P

    VastaaPoista