Sivut

torstai 20. joulukuuta 2012

Herranjestas

Päätin tässä vähän muistella, että mitä on oikein tullut kirjoiteltua tuonne blogiin alkuvuodesta. Ja huomasin, että aika pirun paljon oon saanu tekstiä aikaan. Joskus postauksia oli tullu laitettua monta päivässä :O En tiedä, silloin kai oli sitä paljon mainostettua aikaa nykyistä enemmän.

Erin-Mitä tänne jää

Tällä hetkellä kyllä tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Tai kovasti kyllä yritän, mutta jotenkin ei ne vaan tuu valmiiksi. Esimerkiksi aloin (taas) neulomaan. Tällä kertaa koitan (paino sanalla koitan) tehdä lapaset jämälangoista jotka onnistuin saamaan äidin siskolta, joka ei kyllä ole neulonut mitään sitten 90-luvun :D Ei se lapasten tekeminen sitten ollutkaan niin helppoa kun olin kuvitellut, tein silmukat ja sitten ekan kierroksen jälkeen tajusin, ettei ne silmukat menekään tasan -.-' EN kyllä rupea alottaan alusta - oli ensimmäinen ajatus, ja jatkoinkin väärällä tekniikalla, kuvio on nyt tärkeämpi kuin resori. Joten nyt olen tässä vaiheessa:




Aikaa retsoa retroa lankaa, eikö olekkin? ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti